lauantai 23. kesäkuuta 2018

24.6.2018 midnight sun.

pääosissa: Bella Thorne ja Patrick Schwarzenegger.

Elokuva kertoo: Eristettyä elämää lapsuudestaan asti elänyt 17-vuottiaala Katie Pricella on harvinainen hengenvaarallinen sairaus. Jopa pieni määrä auringonvaloa voi tappaa hänet. Päivät hän viettää sisällä seuranaan ainoastaan isänsä, Jcak. Iltaisin Katien maailma avautuu ja pimeyden turvin  hän uskaltautuu paikkalliselle juna-asemalle soittamaan kitaraa ohikulkijoille. Eräänä iltana kohtalo puuttuu peliin, kun hän tapaa Charlien, entisen high school -urheilijatähden, jota hän on jo vuosia salaa ihaillut. Kate salaa Charlielta terveydentilansa, kun he kaksi aloittavat ainutlaatuisen ja elämää mullistavan romanssin.

                                                    Ilmestynyt: 2018

                                          Genre: Draama, romantiikka.

Arvostelu: Aivan ihastuttava elokuva tytöstä jolla oli hengenvaarallinen sairaus, pienikin määrä aurigonvaloa tappaisi hänet.  Mutta öisin Katien oli turvallista liikkua.

Elokuva oli erittäin viihdyttävä ja nautinnolista katsoa, elokuvassa kuultiin muutaman päänäytteliän laulamia kappaleita joista pidin kovasti laulujen sanat olivat inspiroivia ja voimaanuttavia.

Oli ihana katsella miten Kate alkoi Charlien ansiosta nauttimaan yö elämästään ja rakaidestta jonka hän yllättäin saikin kokea.

elokuvan loppu oli kyllä ennalta arvattava kuten monien muidenkin. Loppu oli tunteidentäyttämä. En tiennyt hymyillä vaiko itkeä joten tein molemmat. Kertakaikiaan loistava elokuva.


                               Kuvahaun tulos haulle midnight sun

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

6.12.2017 The Best Of Me.

Pääosissa: Michelle Monaghan ja James Marsden.

Elokuva kertoo: Dawson ja Amanda tutustuivat toisiinsa lukiossa. Rakkaus roihusi, mutta ympäröivä maailma halusi muuta. Suhteesta ei tullut sitä, mitä olisi voinut... Pari kohtaa uudelleen 20 vuotta myöhemmin lapsuudenaikaisessa kaupungissaan. Muistot kohoavat mieleen, eikä rakkaus ole koskaan unohtunut. Mutta heidät kerran erottaneet voimat ovat edelleen olemassa, vieläpä vaarallisempina kuin koskaan. Säilyykö ensirakkaus ikuisesti? Ja saako rakkaus vielä yhden mahdollisuuden?

Ilmestynyt:2014

Genre: Draama.

Arvostelu: The Best Of ME oli aivan ihastuttava elokuva kuten kaikki Nicholas Sparksin romaaneihin perustuvat elokuvat jotka olen nähnyt. kuten Safe Haven ja The Notebook-Rakkauden sivut.  
Et ikinä unohda ensirakkautta. on tässä elokuvassa osuva lause kuten elokuvan päälikanteeno n kirjoitettu. ei hän sitä ikinä unohda. Elokuvan luonto oli kaunis malaismaisema joka teki elokuvan katsomisesta vieäkin  ihanempaa. elokuvan lopussa oli tirautettava kyyneliä vaikka elokuva ei loppunutkaan toivomallani tavalla mutta ihan silti. 
Elokuvasta huomasi miten elämä vetää eri suuntiin vaikka kuinka rakkaus olisi voimakasta. Sekään ei aina riitä pitämään toisian yhdessä. 
Parin jälleen näkemin oli koskettavaa ja muistolista katsottavaa miten erilleen kasvaneet ihmiseet löytävät vanhan minänsä ja haaveensa toisistaan. 


torstai 20. lokakuuta 2016

20.10.2016 Backcountry

Pää osissa: Missy Peregrym & Jeff Roop.

Elokuva kertoo: Nuori kaupunkilaispariskunta lähtee patikoimaan vaikeakulkuiselle Blackfoot-polulle Kanadan kansallispuistoon aikeissa viettää nautinnollinen eräretki patikoiden ja soudellen. Alex (Jeff Roop) on kokenut samoilija, kun taas yritysjuristi Jenn (Missy Peregrym) ei aivan tunne oloaan kotoisaksi karussa luonnossa. Romanttinen telttaretki muuttuu kuitenkin pian selviytymiskamppailuksi, sillä mitä pidemmälle maastossa he kulkevat, sitä kauemmas he eksyvät. Alex ja Jenn ovat pian täysin hukassa ja villin maaston armoilla. Samalla he kulkeutuvat yhä lähemmäksi pelätyn mustakarhun asuinaluetta…
Tositapahtumiin perustuva Backcountry on hermoja riipivä trilleri kanadalaispariskunnan kohtalokkaasta eräreissusta.

Ilmestynyt: 2014

Genre: Jännitys

Arvostelu: Todella sykettä nostatava tositapahtumiin perustuva elokuva. Jännitävä selviytymis tarina. Ihminen vs Mustakarhu mhh kumpikohan mahtaa lopusa voitaa? Selviääkö ihmiset hengissä?
Eipä tietenkään naisen mies kuolee ja nainen on ainoa joka selviää sioiltaan olevan jalankanssa jonka hän pistää kahden kepin avulla paikoileen  ja kädessä syvät karhun raapasu haavat mutta suuresta kivusta huolimatta nainen sinnikkäästi jatkaa matkaansa kohti pelastusta.  
Elokuvassa oli ihenoa miten kaikki pienet seikat oli otettu huomioon kuten liian suuresa nälässä näkö alkaa petämään, voimat alkavat lopumaan ja veren huka siihen vielää päälle joka teke elokuvan katsomisesta koukutaaa. Naisen selviytymistä vilisä luonossa. 
mutta kaikesta huolimatta nainen lopulta selviytyy ihmisten lähelle ja saa todenäkösesti apua ja selviytyy vaikei sitä elokuvan lopussa näytetäkään. 

                        Kuvahaun tulos haulle backcountry elokuva

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

16.10.2016 Blade, Blade 2 & Blade Trinity

Pää osissa: Wesley Snipes

Elokuva kertoo: Blade on jokaisen vampyyri painajainen: hallussaan samat valtuudet kuin hänen bloodsucking veljensä, mutta ilman puutteita, jotka voivat tuhota ne. Toimiminen nykyajan Van Helsing, Blade esitetään folio suunnitelmana leegionan epäkuolleiden pois pyyhkiminen.

Ilmestynyt: 1998, 2004 & 2005

Genre: Toiminta

Arvstelu: Blade elokuvat  ovat niitä harvoja vampyyri elokuvia jotka ovat hyviä.  Eivät tosin parhaita mutta kuitenkin. Bladestahan on tehty myös video pelejän joita en malta olla kokeilematta nähtyäni elokuvat joissa toimintakohtaukset ovat aivan loistavia vaikka ovatkin vähän yli ampuvia. Itesään elokuvien juoni on selkeä ja nopeasti tajuttava vaikkei erityis juonia olekaan. elokuvan loputulokset ovat enalta arvatavia hyvä voitaa kuten tavalista.

                      Kuvahaun tulos haulle Blade

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

17.7.2016 We Are Your Friends

Pää osissa: Zac Efron, Emily Ratajkowski, Jon Bernthal, Wes Benley, Jonny Weston & Shiloh Fernandez

Elokuva kertoo: We Are Your Friends kertoo oman äänen etsimisestä tässä maailmassa. Elektronisen musiikin maailmaan ja Hollywoodin yöelämään sijoittuvassa elokuvassa lupaava 23-vuotias DJ-kokelas Cole (Zac Efron) viettää päivät kavereidensa kanssa hengaillen ja yöt yrittäen työstää sitä yhtä biisiä, joka sytyttäisi ihmiset kaikkialla. Kaikki tämä muuttuu, kun hän tapaa karismaattisen, mutta ongelmia huokuvan vanhemman DJ:n Jamesin (Wes Bentley), joka ottaa hänet suojatikseen. Asiat monimutkaistuvat, kun Cole ihastuu Jamesin nuoreen tyttöystävään Sophieen (Emily Ratajkowski). Kiellettyjen tunteiden voimistuessa Colen täytyy valita rakkauden, lojaalisuuden ja tulevaisuutensa välillä.


Ilmestynyt: 2016

Genre: Drama


Arvostelu: Loistava näyteliä suoritus Zac Efronilta joka tunetaan parhainten High School Musical 1,2 ja 3 sekä The Lucky One. Elokuva oli eritäin nautinolista katsottavaa jos tykää eloktronisesta musikista jota elokuva oikein pursui ja sai kotisohvalla mukaansa jamailemaan. Dramalta kuitenkaan ei väistytty kun Cole menee sänkyyn Jamesin tyttöystävän Sophieenkanssa josta syntyy sotkuja ja eripuraa. Colen ystävistä yksi kuolee joka mulistaa kaikien elämän ja saa heidät kasvamaan ja ottamaan vastuun teoistaan. Itse rakastuin elokuvan sauntrackeihin jotka olivat niin mahtavia ja hyviä tansittavia kappaleita että elokuvaa katsoessa oli vaikeuksia pysyä paikallaan. 






keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

29.6.2016 Mad Max

Pää osissa: Tom Hardy & Charlize Theron
Elokuva kertoo: Mad Maxin apokalyptinen tarina sijoittuu planeettamme syrjäisimpään kolkkaan, karulle aavikkoseudulle, jossa ihminen on ajettu hulluuden partaalle taistelemaan henkiinjäämisestään. Tässä maailmassa on kaksi kapinallista, jotka saattavat pystyä palauttamaan järjestyksen. Max on toiminnan ja harvojen sanojen mies, joka etsii rauhaa menettyään vaimonsa ja lapsensa kaaoksen keskelle. Furiosa puolestaan on toiminnan nainen, joka uskoo selviävänsä, mikäli onnistuu matkaamaan halki aavikon synnyinseuduilleen.

Ilmestynyt: 2015

Genre: Toiminta

Arvostelu: Mad Max on aikamoista hullujen kilpailemista hengestään tosiaan. Elokuvan hahmot ovat enemmän tia vähemmän sekoja ja hulluja. Itse en elokuvasta mitenkään erityisesti pitänyt mutta ei ollut huonokaan. Tom Hardy vaan on todella kuuma pakkaus mutta hänen paremmat elokuva suoritukset ovat esim. Warrior ja Keinoja kaihtamatta. Elokuvan muijja on kyllä todella kova pakkaus sen lisäksi että hänellä on rauta käsi hänellä myös on todella kova luonnne joka tekee elokuvasta paremman ja Charlize Theron tunnetaan esim. Kaverinin mahtava, Joe , Lumikki ja metsästäjä ja oma suosikini hänen elokuvistaan AEon Flux.



                                   

maanantai 21. maaliskuuta 2016

21.3.2016 Brick Mansions

              Pää osissa: Paul walker, David Belle & RZA

Elokuva kertoo: Tulevaisuuden Detroitissa paremmista ajoista muisttavat enää hylätyt tiilirakenukset, joissa asuu nyt vain kaikkein vaarallisimpia rikollisia. Viranomaiset ovat erottaneet alueen muusta kaupungista jättimäisellä suojamuurilla pitääkseen rikollisuuden toisella puolella. Peitetehtävissä olevalle poliisille Damien Collierille (Paul Walker) jokainen päivä on taistelua korruptiota vastaan. Entinen rikollinen Lino (David Belle) taas taistelee päivittäin itsensä kanssa yrittäessään elää rehellisesti. Heidän polkujensa ei olisi koskaan pitänyt kohdata, mutta kun huumepomo tremaine (RZA) kidnappaa Linon tyttöystävän, joutuu Damien vastahakoisesti turvautumaan pelottomaan Linon apuun.
yhdessä heidän on estettävä uhkaava suunnitelma, joka olisi toteutuessaan koko kaupungin tuho.

Ilmestynyt: 2013

Gnre: Toiminta.

 Arvostelut: Tykkäsin elokuvan ideasta ja varsinkin toiminta kohtauksista. Jäleen kerran näimme Paul Walkerin polisin roolissa joka yritää solutautua rikolisten joukoon huonolla menestyksellä. elokuvan juoni oli helppo tajuta jo alku vaiheessa ja humoriltakan ei voitu vältyä tässäkään elokuvassa. R.I.P Paul Walker.